Tiistaiseuratyö kanttorin silmin

Tiistaiseura työntekijän näkövinkkelistä

Mitä jos liittyisit tiistaiseuraan?

”Minäkö? Enhän minä ole vielä niin vanha”. Usein kuultu vastaus kysymykseeni, jopa vaimoltani.

Mikä olisi sopiva ikä liittyä tiistaiseuraan? Sano sinä!

Itse aloin käydä tiistaiseuroissa isän mukana vaahtosammuttimen kokoisena nassikkana.

Vuodesta 1978, valmistuttuani kanttoriksi, on sitten tiistaiseuroissa tullut käytyä useinkin. Paljon on kahvia ja karjalanpiirakoita ja kakkuja tullut nautittua ja edelleen nautitaan. Laskelmieni mukaan olen toiminut ainakin 35 tiistaiseurassa, vetäjänä, tai vierailevana luennon pitäjänä, tai laulattajana. Nurmeksen, Lapin, Vaasan, Rautalammin, Lieksan, Kuopion entisenä, ja nyt Lappeenrannan seurakunnan kanttorina, voin jo sanoa jotenkin tuntevani suomalaista tiistaiseuratyötä, eikä se koskaan ole ollut minulle pakkopullaa.
Määrittele tiistaiseuratyö? Mitä se on? Mihin se tähtää? Mitä sen pitää olla? Mitä se ei saa olla? Pitääkö sen aina olla uskonnollista tai kirkollista? Saako laulaa vaikka Metsäkukkia tai Uralin pihlajaa?  Voiko puhu muustakin kuin kirkosta, Jeesuksesta tai  synnistä?

Mielestäni tiistaiseuratyö ei saa olla rajoittunut vain johonkin tiettyyn kaavaan ja konseptiin, malliin: Me vain opiskelemme, tai me teemme ompelutöitä ja piirakkatalkoita, kerätään näin rahaa ja kanttori jotain höpöttää tai laulattaa siin välissä, tai ei me osata, tai ei me jakseta, tai ei me ainakaan kokoonnuta jos ei pappi tai kanttori ole mukana, tai me ei sitä ja sitä ja tätä. Tulee olla avoin uusille virikkeille. Tiistaiseuran ei tarvitse kokoontua papin tai kanttorin johdolla. Me tulemme mielellämme, kun pyydetään, mutta tarvitseeko sen olla joka kertaista, joidenkin seurojen mielestä näin tulee olla aina, toiset taas pyörittävät toimintaansa omillaan ja pappi tai kanttori käy joskus vierailulla.

 Tiistaiseura laulussa, jonka on säveltänyt Vladimir Petsalo, sanotaan mm. näin: ”Meluisen maailman näkemättä tiistaiseuroissa tehdään työtä, päivin jos kiire on, uhrataan yötä.” 

Jos tiistaiseuraa ei olisi olemassa, se pitäisi keksiä.

Tiistaiseuratyö on srkssa tapahtuvaa todella monipuolista vapaaehtoistyötä, avustustyötä, talkootyötä, aikuisopiskelua, kirkon ja srk:n kaunistamistyötä, mukavaa yhdessäoloa, kirkossa käyntiä, yhteisiä matkoja, rahan keräystä, myyjäisiä, kahvituksia, ruuan laittoa srk:n tilaisuuksiin ja vierailijoille, piirakkatalkoita, juhlien järjestämistä, ulkoilupäiviä, virpovitsojen teko talkoita, joulu- ja pääsiäiskorttien tekoa ja myymistä, sairaaloissa ja vanhainkodeissa käyntejä, yhteislaulua, Karjalan muistelua, pyhiinvaellusmatkoja koti- ja ulkomailla, yhdessä iloitsemista ja yhdessä suremista, merkkipäiviä, lapsille ja nuorisolle piirakantekokursseja tai perinneruokien valmistuksen opettamista ym., ym. Vain mielikuvitus on rajana, eikä sekään lopu, kun on tarpeeksi monta päätä miettimässä tulevia. Suunnittelua se vaatii ja paljon ennakkotyötä, eli sitä kehtaamista.

Olen pitänyt paljon ”aikuisten immeisten uskontotunteja”. Se tiedon jano ja – tarve on loputon. Kuopion kakkoskanttorina ollessani, oli arkisin päätyönäni käydä maaseudun tiistaiseuroissa. Välillä kävin kahdeksassa seurassa kahden viikon jaksoissa. Tuolloin jouduin todella paneutumaan asiaan ja valmistelemaan tulevia ”ussatunteja”. Aiheet vaihtelivat sakramenteista, pyhien kirjoituksiin ja elämänkertoihin, Paavalin matkoista omiin matkakertomuksiin, paastoista proskomidiin. Ajankohtaiset asiat piti aina tiedottaa, tai niistä keskustella, kipeistä ja kiusallisistakin asioista oma rehellinen mielipide taisi olla se paras. Siellä on puhuttu papiston julkiset töppäilyt, maahanmuuttajien ongelmat, homoliitot, Karjalan takaisin saannit, tai miten käyttäydyn kirkossa, miksi kirkossa sitä ja tätä.

 Jos talossa oli piano, ei minua kahdesti tarvinnut pyytää pitämään milloin minkäkin aiheista konserttia. Paljon on Vaeltajan lauluja ja monia muita lauluja laulettu ja monet ulkomaan matkakuvat katsottu, maallikon ehtoopalveluksia ja akatistoksia yhteisesti laulettu. Panihidoja on laulettu jäsenten tai heidän puolisonsa kuoleman johdosta, tai Estonian, tsunamin, tahi koulusurmien johdosta.

Työntekijänä voin toimia myös srk:n reaaliaikaisena tiedottajana, positiivisen mielipiteen muokkaajana, jumalanpalveluksiin ja yhteisille päiville ja juhlille lähtemään yllyttäjänä. Valtuuston päätöksiä voi käydä myös läpi. Viestin viejänä ruohonjuuritasolta päättäjille päin toimin myös. Monet pienet, srk:laiselle ehkä suuret asiat olisi jäänyt huomaamatta, tai korjaamatta, jos ei kanttori olisi asiaa kertonut kirkkoherralle. Kanttoria kun on joskus helpompi lähestyä, kuin pappia.

Mielipiteen ja asenteiden muokkaajina esim. maahanmuuttajia kohtaan, me srk:n työntekijät olemme ratkaisevassa asemassa. Tiistaiseuroissa olen monesti joutunut loiventamaan jyrkän vastustavia mielipiteitä ja niissä usein onnistunutkin huumorin ja asiallisen palautteen ja keskustelun avulla.

Tiistaiseurat ovat siis seurakunnalle voimavara, mutta minulle ne ovat myös omassa työssäni jaksamisen ja voiman lähde. Olen menettänyt molemmat isoäitini ollessani kolmentoista. Isoisiäni en ole nähnytkään, joten joskus tuntui kuin mummolaan olisi tullut, kun joku iäkkäämpi täti otti niin sydämellisesti vastaan, tai kun he muistivat joululahjoin joulujuhlissa.

Kuopiossa ollessani järjestin syksyn aluksi, joulun alla ja keväällä työkauden päätteeksi tiistaiseurojen yhteisen tapaamisen. Ne loivat yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Siinä tuli toiselta puolen srkaa tulleet tiistaiseuralaiset tutuiksi ja huomattiin, ettei me niin yksin ollakaan. Vuorovuosina olivat eri tiistaiseurat juhlien ja tapaamisten järjestelyvastuussa, tätä ideaa saa vapaasti kopioida, kutsukaa toisia tiistaiseuroja kylään.

Sitten kehitettiin pääsiäisyön vuosittain kiertävä toimituspaikka eri paikkakunnilla ja paikallinen tiistaiseura järjesti aamukahvit yöllä kirkkoon. Vanhimpia kuljetettiin nuorempien autoilla.

Joka vuosi järjestettiin Siilinjärvellä ja Tuusniemellä ekumeenisella rukousviikolla ristisaatto ortodoksisen ehtoopalveluksen jälkeen helluntaiseurakuntaan, vapaakirkkoon ja ev. luterilaiseen seurakuntaan. Mieleenpainuvia tapahtumia tiistaiseuralaisille ja varmaan myös paikkakuntalaisille, jotka ensimäistä kertaa näkivät ristisaaton kulkevan läpi kylän ja vielä oman kylän.

Ongelmia? Niiden ratkaisuja?

Maaseudun tyhjentyminen asukkaista, ikääntyminen, tiistaiseurojen loppuminen väenvähyyteen näen suurena ongelmana, mutta myös haasteena. Syrjäkylilläkin maksetaan kirkollisveroja ja PSHV:n jäsenmaksuja siinä missä cityssäkin.

Ehdottaisin näissä kituliaasti lepattavissa tiistaiseuroissa ajateltavan yhdistymistä toisen lähellä olevan seuran kanssa ja mahdollisimman nopeasti. Mitään patenttiratkaisua minulla ei ole tarjota, sillä jokainen tiistaiseura on omanlaisensa uniikki yksilö ja jäsentensä työn näköinen. Toisissa paikoin on hyvinkin aktiivista toimintaa ja iloinen meininki, toisissa paikoissa taas hanskat tuntuvat olevan heitetty korkeaan puuhun. On alistuttu tosiasian edessä, ettei tästä enää kolmella mummolla tule mitään, mutta älkää vielä lopettako seuraa. Jos se muutaman vuoden viettää hiljaiseloa, ei koskaan tiedä tulevasta, ketä paikkakunnalle muuttaa.

Vielä yllyttäisin menemään rohkeasti oman paikkakunnan nuorempien aikuisten juttusille ja pyytää heitä mukaan tähän todella antoisaan työhön. Jos saatte mukaan jonkun nuoremman seurakuntalaisen, niin luulen, ettei hän kauaa ole yksin alle viisikymppisenä siellä, vaan pyytää jotain toista jo mukaan ja tästä alkaa lumipalloilmiö. Voin todistaa. Heidän kanssaan vaan pitää olla mielekästä tekemistä, niin kohta on puolisokin mukana. Heille ei heti pidä tyrkätä hallintotehtäviä, vaan pikkuhiljaa, ”myrkkyä pieninä annoksina”

Ei pidä unohtaa opintokerhotoimintaa. Liittymällä mukaan seura saa avustusta toimintaansa, kurssimaksuihin ja opettajanpalkkioihin, kun vain jaksaa tehdä sen pienen paperityön, joka sekin on tehty nykyisin todella helpoksi.

Onko seurasi tilannut vielä Aamun Koittoa? Se on hyvä lahja merkkipäiville, sen tulisi jo kuulua vakiotilauksena vanhainkoteihin jossa on ortodokseja, kirjastoon se on hyvä tulla myös.

 Tekemissämme kyselyissä kaksi vastausta nousi ylitse muiden:

 1. Uusien asioiden oppiminen kirkon elämässä, sekä tietysti vanhojen kertaus kirkkovuoden mukaan.

Toisena oli yhdessä oleminen ja yhteisöllisyys, samaan kuuluminen, pitkäaikaisten ystävien tapaaminen.

Tiistaiseuran voi myös jakaa: Seniorit, eli iäkkäämmät kokoontuvat päivällä ja työikäiset iltaisin. Talous ja hallinto olisivat yhtä, vaikka kokoonnutaankin eriaikoihin. Rahan keräys ei saa olla pääasia, muutoin sen käytöstä saattaa tulla suuriakin erimielisyyksiä.

Miten saadaan miehet mukaan? Joka seurakunnassa on miehiä, joiden työ varmasti kiinnostaa tiistaiseuralaisia. Kutsukaa tuomari, palomies, poliisi, rajamies, talonmies, kunnan virkamies, sähkömies, paperimies, teräsmies, putkimies, postimies, taiteilija, muusikko, laulaja, opettaja, näyttelijä, kukkakauppias, lihakauppias, baarinpitäjä, hautausurakoitsija, kirjastonhoitaja tai kuka tahansa, kertomaan omasta työstään tiistaiseuraan. Silloin myös varmaan srk:n miehet kiinnostuvat asiasta. Ja kun miehiä tarvitaan tekemään jotain ” miehekästä miestentyötä”, niin arvoisat naiset, kehukaa ne ensin ja sitten pyytäkää töihin, niin kyllä ne tulevat. Hommatkaa jotain tekemistä, missä tarvitaan minkä tahansa koneen käyttöä, niin varmasti saatte jonkun miehen paikalle. Toisaalta, kun lukee tuota historiaa, niin ei siellä koskaan ole ollut kovin paljon miehiä. Seurakuntien tulee kehittää miehille omia ”miesten juttuja”, niin kuin esim. isä - poika tapahtumia, tai herrojen herkkuseura, vai oliko se musikkojen murginakerho, niin kuin Mikkelissä on tehty, hienoa!

Olipa tiistaiseura minkälainen tahansa, tai kokoonnuttepa Sevettijärvellä, tahi Hangossa niin mielestäni tärkein juttu tiistaiseuratyössä on kuitenkin jäsenten tuleminen kirkkoon, osallistumaan katumuksen ja ehtoollisen sakramenttiin, sillä näihinhän meidän työ kaikessa tähtää ja se on meidän pelastuksemme ydin.

 

Jarmo Huttu, kanttori

 

 

 

© 2008 PSHV - Toteutus: Caramida