Järjestö

PYHIEN SERGEIN JA HERMANIN VELJESKUNTA PSHV RY

125-vuotias Pyhien Sergein ja Hermanin Veljeskunta on ortodoksisen kirkon perinteeseen sitoutunut seurakuntien tukijärjestö, joka toiminnallaan vahvistaa jäsentensä hengellistä kasvua, elävää yhteyttä kirkkoon ja yhteisöllisyyttä.

Ihmisen hengellinen kasvu tapahtuu kirkossa osana seurakuntayhteisöä.

Elävä yhteys kirkkoon syntyy, kun kirkon jäsen löytää oman paikkansa seurakunnassa.

Yhteisöllisyys toteutuu, kun kirkon jäsenet löytävät oman tehtävänsä seurakunnassa ja heidän annetaan kantaa vastuuta omasta yhteisöstään.

Veljeskunnan voimavarana ja työvälineinä ovat sen jäsenet ja Aamun Koitto-lehti. Veljeskunta julkaisee ortodoksista kirjallisuutta, järjestää pyhiinvaelluksia, kursseja, leirejä ja hengellisiä tapahtumia. Toimintaa toteutetaan yhteistyössä hiippakuntien, seurakuntien, ortodoksisten järjestöjen ja Valamon kansanopiston kanssa.

Veljeskunta toimii tiistaiseuroiksi kutsuttujen ortodoksisten keskustelu- ja toimintapiirien, kirkkokuorojen ja muiden ort.kuorojen, ikonimaalauspiirien ja ortodoksiakerhojen jäsenten keskusjärjestönä. Veljeskunnan jäsenmäärä on noin 3500.

Vuosi 2010 on PSHV:n 125. toimintavuosi.

© 2008 PSHV - Toteutus: Caramida